Joulutorien suosio on saavuttanut matkailutrendin statuksen

Prague-Christmas-Market-free photoJoulutorien suosio on kasvanut edelleen. Perustuotteiden ja totutun joulumeiningin sijaan joulutoreilta haetaan aitoa tunnelmaa ja laadukkaita tuotteita. Joulutorit ovat suorastaan matkailutrendi.

Vilkkain kausi on vasta aluillaan, sillä monet Euroopan joulutoreista avaavat ovensa marraskuun loppupuoliskolla.

Yleensä suomalaiset ovat matkustaneet joulutoreille Saksaan, jonne ihmisiä houkuttelevat tutut jouluperinteet ja hyvät lentoyhteydet.

Berliini on suomalaisille joulutorikohteista suosituin.

– Berliinissä on noin 60 joulutoria ympäri kaupunkia. Berliini on edullinen kohde ja sinne lentää Suomesta nopeasti. Berliini on selkeä ja siellä on helppo liikkua. Tasokkaankin hotellin saa edullisesti ja ruokakulttuuri & kulttuuritarjonta kiinnostavat suomalaisia.

Joulutoreja on eri maissa ympäri Eurooppaa. Tunnetuimmat Saksan lisäksi sijaitsevat Tsekissä, Englannissa, Unkarissa, Latviassa ja Itävallassa.

– Joissakin maissa joulukoristeet ovat tärkeimpiä, kun taas toisaalla voidaan tarjoilla jouluviinejä tai etnisiä ruokia. Katolisissa maissa, kuten esimerkiksi Puolassa, Italiassa ja Espanjassa, uskonto korostuu joulutoreilla enemmän.

Joulutorien tunnelma voi vaihdella reilusti jopa yhden kaupungin sisällä. Esimerkiksi Berliinissä sijaitsevat Spandaun ja Gend­armenmarktin joulutorit ovat tyystin erilaisia.

– Spandaun joulutori on perinteinen maalaisjoulutori, jonka kojuista myydään aitoja maalaistuotteita ja luomua. Gendarmenmarktin joulutori on sen sijaan hyvin elegantti ja tyylikäs. Tarjolla on sampanjaa ja luksustuotteita.

Lontooseen matkaavat ovat selkeästi enemmän shoppilumielellä liikenteessä.

– Modernia talvimaatunnelmaa on tarjolla Lontoon Hyde Parkin Winter Wonderland –huvipuistossa. Kohde sopii myös lapsiperheille.

Joulutoreilta haetaan joulun tunnelmaa hyvissä ajoin. Torit vastaavat myös hyvin tämän hetken luomutrendiin.

– Ihmiset ovat kiinnostuneita myytävien tuotteiden alkuperästä. Joulutoreilla tuotteita on mahdollista ostaa suoraan tuottajalta.

– Joulutorit tuovat uuden mausteen kaupunkilomalle. Ihmiset kokoontuvat illalla toreille samalla tavalla kuin vaikkapa kesällä istutaan terasseilla.

 

Lähde IS

Meksiko on all inclusive kohteiden kultakaivos

Tripadvisor-sivuston käyttäjät ovat valinneet maailman parhaat all inclusive -kohteet.

Ykköseksi nousi Malediiveilla sijaitseva Kurumba. Idyllinen ja romanttinen lomaparatiisi ei kuulu Intian valtamerien kalleimpiin, mutta tarjoaa lomailijoille kaikkea, mitä kuvitella saattaa: snorklausta, laitesukellusta, kajakointia ja muita vesiaktiviteettejä, tennistä sekä muita pallopelejä, kokkailua, kajakointia, joogaa, tai chitä, drinkkikursseja ja viininmaistajaisia. Ravintoloita Kurumbassa on kahdeksan, baareja kolme ja sen lisäksi liuta muita tapahtumapaikkoja.

Kakkoseksi ja kolmoseksi nousivat Meksikon itärannikolla sijaitsevat kohteet, Cancunin Le Blanc Spa Resort ja Isla Mujeresin saaren Excellence Playa Mujeres.

Quintana Roon osavaltio Meksikossa on oikea all inclusive -kohteiden keidas, sillä Cancunin lähiympäristö oli valloittanut lähes puolet 25:n parhaan kohteen joukosta.

1. Kurumba, Malediivit

2. Le Blanc Spa Resort, Meksiko

3. Excellence Playa Mujeres, Meksiko

4. Voyage Belek Golf & Spa, Turkki

5. Luxury Bahia Principe Cayo Levantado Don Pablo Collection, Dominikaaninen tasavalta

6. Iberostar Grand Hotel Paraiso, Meksiko

7. The Reserve at Paradisus Punta Cana, Dominikaaninen tasavalta

8. Salinas do Maragogi All Inclusive Resort, Brasilia

9. Secrets Maroma Beach Riviera Cancun, Meksiko

10. Iberostar Grand Hotel Bavaro, Dominikaaninen tasavalta

11. Andilana Beach Resort, Antsiranana Province, Madagaskar

12. Hyatt Zilara Cancun, Meksiko

13. Ikos Oceania, Kreikka

14. Iberostar Grand Rose Hall, Jamaika

15. Secrets Silversands Riviera Cancun, Meksiko

16. Grand Velas Riviera Nayarit, Meksiko

17. Galley Bay Resort, Antigua

18. The Royal Playa del Carmen, Meksiko

19. Royalton Cayo Santa Maria, Villa Clara Province, Kuuba

20. The Reserve at Paradisus Palma Real, Dominikaaninen tasavalta

21. El Dorado Maroma, a Beachfront Resort, by Karisma, Meksiko

22. The Beloved Hotel, Meksiko

23. Playacar Palace, Meksiko

24. Live Aqua Cancun All Inclusive, Meksiko

25. Rixos Sharm El Sheikh, Egypti

Lähteet Tripadvisor, Daily Mail ja I-L